Vieraile Elämys Ämmin nettisivuilla

maanantai 23. lokakuuta 2017

Terveiset Mesetan laidalta! (Camino IV)


Olemme viimein saaneet päätökseen
 loputtoman ylätasangon eli Mesetan. 
228km Burgosista Astorgaan sisälsi ruskeaksi kynnettyä peltoa 
ja kaikki näkemämme oli pölyistä,
 yksitoikkoista ja pelottavan autiota.


Edessä siinsi useimmiten vain tuulimyllyjen rivistö.
Kuljimme paahtavassa auringossa kymmenien kilometrien suoraa,
 raskaskulkuista polkua.
Usein tuntui siltä, ettemme etene lainkaan,
 sillä oikealla puolellamme näkyi koko ajan lumipeitteiset Cantabrian vuoret.


Meseta on useimmille matkan haastavin osuus.
 Täällä koetellaan henkistä kanttia:
 hiljaisuus, yksinäisyys ja loputon horisontti vievät mielen tiedostamattomaan. 
On ollut aika miettiä rakkaita, läheisiä ja ihmisenä olemista.
 Kipeitäkin asioita on ollut aika ja lupa käsitellä.


Koska iltapäivät ovat olleet paahtavan helteisiä,
 olemme lähteneet liikkeelle paljon ennen auringonnousua.
Timon superotsalampun valossa olemme kulkeneet läpi Mesetan isolla porukalla.

Maanantaina pääsimme vihdoin Leonin keskiaikaiseen kaupunkiin,
 jonka vanha osa on yksi Caminon kohokohdista.


Minkäänlainen makumatka Espanjaan camino ei ole.
 Tarjousspagettia ja patonkia on tarjolla yllin kyllin.
 Pedegriinomenu sisältää kolmen ruokalajin illallisen
 ja puoli pulloa punaviiniä.
 Ruoka on useimmiten tehty halvoista raaka-aineista.
 Hinta on kympin molemmin puolin.
Mikäli haluaa syödä hyvin, on valittava albergue (majatalo),
 jossa on oma keittiö ja valmistettava ruokansa itse.
 Tai vaihtoehtoisesti valittava korkeatasoinen ravintola ja
 maksettava siitä sen mukaisesti.

Ennen muinoin vesi oli likaista ja pyhiinvaeltajat joivatkin janoonsa olutta ja viiniä.
 Koko vaellus sujuikin mukavasti pienessä maistissa.


Vesi on ollut hyvää koko matkamme ajan ja viini vielä parempaa...

Viikon aikana kilometrejä taittui 185   (kokonaismatka 558).


Nyt jatkamme kohti Caminon korkeinta kohtaa, 
joten haasteita on jälleen edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti